Vimpelin Veto koki kauden avaustappionsa miesten Superpesiksessä Kempeleen kirin ollessa tyly isäntä. Ensimmäisen pääsarjaottelunsa Vedon riveissä pelasi 19-vuotias Miika Peräaho.
Veto aloitti vahvasti siirtymällä ensimmäisessä vuorossa johtoon Janne Mäkelän kotiutettua Veeti Kortehiston. Kempeleen tasoittava vastaus tuli toisessa vuorossa. Kempele oli myös loppujakson hieman terävämpi vieden jakson lopulta viimeisen sisävuoron onnistumisella.
Toisella jaksolla Veto sai sokkihoitoa avausvuorossa Kempeleen myllyttäessä neljä juoksua. Sinivalkoisten meno ei oiennut jakson edetessäkään Kempeleen pitäessä otteen räpylässään. Vedon jakson juoksut syntyivät harhaheitolla. Ottelun kolmostilanteet Kempeleelle 20-13. Vedon pystit pokkasivat Kortehisto ja Peräaho.
Vedon pääpiiskuri Tomi Niskanen ei liikoja selitellyt.
– Parempi joukkue voitto. Ensimmäinen jakso oli kohtuullista taistelua, siinä oli mahdollisuudet. Toisella jaksolla Kempele pelasi hurmiossa saatuaan pään auki heti alussa. Me taas emme saaneet sisäpeliä pyörähtämään, meno oli levotonta.
Niskanen antoi tunnustusta joukkueen nuorille palkituille.
– Kumpikin pelasin hyvän pelin, he selvisivät kunnialla.
Teksti: Tomi Olli
Lähde: Järviseudun Sanomat
Veto raapi voiton väkisin – ”Sahin Sulttaani” ratkaisi taistelun
Veto-KPL 2-1 (2-3,2-1,2-1)
Vimpelin Veto otti kolmannen peräkkäisen voiottonsa miesten Superpesiksessä kaatamalla Kouvolan Pallonlyöjät lähes 2000 silmäparin edessä. Vedon ykköspalkittu, 5/8 kärkilyöntitehot kerännyt Olli Heikkala kiitteli joukkueen nousua vaikeasta tilanteesta.
– Tällainen pelin kääntö tekee hyvää joukkueen itseluottamukselle, tämä oli kova hauiksen näyttö tiukkaan peliin.
– Pelasimme erittäin hyvää ulkopeliä, Kouvola löi neljä juoksua, joista räpälismme kaksi, lisäksi yksi tuli vapaataipaleella. Voiton avain oli, että pääsimme kiinni erityisesti heidän vaihtotilannepeliinsä.
Saarikentällä käydyn ottelun avausjuoksu nähtiin toisessa vuorossa Matias Rinta-ahon onnistuttua ajolähtökotiutuksessaan. Kouvolan vastaus tuli kolmannessa vuorossa missä vieraat siirtyivät johtoon Patrik Wahlstenin lyöntivuorolla vapaataipaleella ja jokeripaidan onnistuneella kotiutuksella. Kumpikin kotiutti jaksolla vielä kerran, mikä tiesi Koplalle jaksovoittoa.
Toisella jaksolla Vedon ulkopeli pohjusti tärkeän jaksovoiton. Kotiutuksista vastasivat Jukka-Pekka Vainionpää sekä Janne Mäkelä. Supervuorossa Kopla siirtyi johtoon Wahlstenin iskulla. Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta ”Sahin Sulttaani” Janne Mäkelä, joka niittasi isännät voittoon supervuoron kahdella onnistuneella kotiutuksellaan.
Pelijohtaja Tomi Niskanen oli voittoon tyytyväinen, vaikka kokonaisuus ei miellyttänyt.
– Emme saaneet sisäpeliä oikein toimimaan, tosin Kouvola oli hyvin valmistautunut tehden pelistämme vaikeaa.
– Toisella jaksolla kova luonteen näyttö, vaikka ei ollut paras päivämme. Samanlainen puserrus tapahtui myös supervuorossa, olimme ajoittain ahtaalla, väänsimme silti voiton.
Niskanen sanoo pelin antaneen oppia jatkoon.
– Aivan ehdottomasti, tämä opetti paljon, olemme jatkossa varmasti parempia. Tämä oli myös ensimmäinen peli, missä nostimme kierroksia selkeästi.
Tomi Olli
Lähde: Järviseudun Sanomat
Veto väänsi maratonpelin
Pattijoki-Veto 1-2 (5-4,2-13,3-3, 2-4)
Vimpelin Veto sai tehdä täyden työn Pattijoen Urheilijoita vastan, voitto irtosi kolmen tunnin väännön jälkeen. Pelinjohtaja Tomi Niskanen antoi vastustajalle tunnustusta.
– Peli osoitti sarjan tasaisuuden, Pattijoki pelasi hyvin. Valmistumisemme otteluun oli kunnossa, eikä siinä ollut ongelmia. Kaveri pelasi todella mainiosti lyöden laadukkaita lyöntejä.
– Saimme pelin aikana kokonaisuudessaan paljon hyviä suorituksia. Nyt oli myös hirveä lyöntikeli, pallo kulki vauhdilla. Olen voittoon hyvin tyytyväinen.
Ottelun ensimmäinen jakso oli Vedolle hankala Pattijoen johtaessa sitä ensimmäisestä vuorosta lähtien. Toiselle jaksolle juoksi kyntensä kaivanut Veto, joka ratkaisi jakson toisen vuoron seitsemällä juoksulla.
Supervuorossa Veto siirtyi kolmen juoksun johtoon, minkä pitäisi riittää voittoon. Näin ei kuitenkaan käynyt Pattijoen punnerrettua väkisin rinnalle. Kotiutuslyöntikisassa Veto varmisti kaksi sarjapistettä niittaamalla neljä juoksua, komeimpana onnistumisena Teemu Kinnusen kahden juoksun lyönti.
Vedon tehokkaimmat kotiuttajat olivat kuusi kertaa onnistunut lyöjätilaston kärki Jukka-Pekka Vainionpää sekä neljä juoksua sivaltanut Juho Heikkala. Etenijätilaston kärkimies Olli Heikkala kirmasi kotipesään neljä kertaa kuten myös Aleksi Lassila.
Vimpelin Veto järjestää Pesispäivän perjantaina 5.5 klo 12-15 välisenä aikana Nelimarkan Kahvilassa ja Vedon toimistossa. Pelinjohtaja Tomi Niskanen ja joukkueen pelaajia on paikalla virittäytymässä Superpesiskauden avaukseen. Superpesiskausikortit ovat myynnissä tarjoushintaan ja Nelimarkan Kahvilassa on huipputarjouksia koko päivän. Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan Superpesiskausikortti sekä Nelimarkan tuotepaketteja. Tervetuloa mukaan!
Vedon kausi alkoi - Kossu kaatui Laihialla
Vimpelin Vedon Superpesisjoukkue aloitti ulkokauden pelaamalla harjoitusottelun Koskenkorvan Urheilijoita vastaan Laihian pesäpallostadionilla. Veto voitti lauantaina pelatun ottelun puhtaasti 2-0 (3-0,8-4). Veto oli ottelussa selvästi vahvempi ja myös 3-tilanteet menivät Vedolle 27-12.
Vedon ykkönen ottelussa oli huippuvireinen Jere Saukko, joka pyssytti 1+3. Janne Mäkelä löi 3 juoksua. Nuorisokaartista Veeti Kortehisto taituroi 6 kärkilyöntiä. Koskenkorvan parhaana palkittiin Antti Kortteenperä.
Vedon treenipeli pelataan sunnuntaina 7.5 Saarikentällä klo 15. Vedon vastustajaksi saapuu Alajärven Ankkurit.
Saarikentän vakiopaikat ja kausikortit myynnissä 2023
Kauden 2023 miesten Superpesis-kausikortit maksavat aikuisten kausikortti 200,-, aikuisen kausikortti paikan kanssa 270,-, opiskelijan ja eläkeläisen kausikortti 150,- sekä opiskelijan ja eläkeläisen kausikortti paikan kanssa 220 euroa.
Kausikortteja myydään Vedon toimistolla ja Kukkasalonki Kastanjassa.
Huom! Nimikkopaikan ostaminen onnistuu Vedon toimistossa 30.4. asti. Tervetuloa ostoksille!
Ottelukohtaiset paikkaliput myynnissä läpi kauden lippu.fi palvelussa.
Kausikortteja ja paikkoja voi myös tilata Vedon toimistosta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai JP Kujala p. 040-535 0430, Taina 040-529 7677
Vedolle Halli SM-hopeaa
Miesten hallikausi huipentui Joensuu Areenassa sunnuntai-iltana pelattuun Sotkamon Jymyn ja Vimpelin Vedon loppuotteluun. Molemmat olivat tehneet kokoonpanoonsa muutoksia eiliseen nähden: Sotkamo oli saanut mukaan polttolinjaan Jere Heikkisen ja etukentälle vaivoistaan toipuneen Elmeri Purmosen. Mikko Kanala tuli vahvistamaan vimpeliläisten jokeriosastoa ja Veeti Kortehisto otti nyt kakkoskopparin paikan.
Vedon ulkopeli oli ottelussa pitkään rautaista. Sotkamon Jymy oli huikeasti pelanneen lukkari Teemu Kinnusen pihdeissä ja vaikeuksissa jo ykköstilanteen selvittämisessä. Samoin jo välierässä mainiosti omaa ulkokenttäänsä johtanut Aapo Komulainen sotki parhaansa mukaan. Niinpä ensimmäisellä jaksolla kolmostilanteet jäivät vähäisiksi (Vedon eduksi 4-2) ja ainoan juoksun niittasi kakkosjatkekumuralla Matias Rinta-aho jo ensimmäisessä vuoroparissa.
Toisen jakson alkuun Kanala löi kolmospuolen läpilyönnillä Vedolle uudelleen johtoaseman, jonka jälkeen molemmat joukkueet jatkoivat lähes virheetöntä ulkopelaamista. Kolmannessa vuorossa Janne Mäkelän terävä veto kakkospesään kotiutti Aleksi Lassilan ja Vimpeli johti jaksoa 2-0. Jymy sai peliä auki kakkoskärjestä Vedon ulkokentän hienoisella avustuksella. Elmeri Purmonen eteni ensin harhalla kakkoselle ja Niilo Piiponniemen kakkospuolen läpilyönnillä täyttyivät takapesät. Komulaisen pudotus takakentälle kotiutti Purmosen ja seuranneista ajoista Lauri Rönkkö löi vastustamattomasti kakkosjatkeelle tasoituksen. Seuraavana iskeneen Ville Kotron korkea kumura kakkospuolelle karkasti takaa läpi: Juho Keinänen ja Roope Korhonen kotiin ja yhtäkkiä kainuulaiset olivat johdossa 4-2. Kaikkiaan Jymy teki vuorossa kahdeksan kolmostilannetta ja nousi tilastoissa Vedon edelle. Sinipaidat eivät pystyneet kuromaan viimeisessä sisävuorossaan eroa kiinni ja ottelu eteni kotiutuslyöntikisaan.
Hutunkeiton voittanut Vimpeli valitsi ulkovuoron ja Sotkamo hyökkäsi ensin. Roope Korhonen onnistui ensimmäistä kertaa koko viikonloppuna kotiutuksessa tärkeimmässä paikassa ja hidastetulla polttolinjalyönnillä Kalle Kuosmanen toi juoksun. Komulaisen maannuoliainen puhkaisi linjan neljännessä parissa ja Purmonen toi toisen. Vimpelin avaavassa parissa Elmeri Anttila löi tyylikkäästi väliin kavennuksen. Mäkelän yritys kantoi kopiksi. Jatkoyritykset Veto suuntasi 2-vahti Heikkiselle, joka ei ollut yllätettävissä. Viimeisessä parissa Kanalan yritys typistyi Komulaisen tolpasta laittomaksi ja Sotkamon mestaruus varmistui.
Numerot ottelusta eivät kerro Vedon olleen hallitsevana osapuolena ensimmäiset kuusi vuoroparia, sillä Sotkamo voitti tilanteet lopulta 12-10. Kaikkiaan ottelu oli erittäin tasaista yhden juoksun peliä huippu-ulkokenttien välillä. Kainuulaisten parhaina palkittiin jokeri Piiponniemi ja toisen jakson ratkaisun iskenyt Kotro. Vedon ykköspokaalin sai kaksi juoksua tuonut etenijäjokeri Jere Saukko ja kakkosen näyttäviä ulkopelisuorituksiakin esittänyt Anttila.
Juttu: www.superpesis.fi
Vimpeli eteni lopputurnaukseen
Vimpelin Veto eteni pesäpallon Halli-SM-lopputurnaukseen voittamalla lauantaina Koskenkorvan Urheilijat 0-2 (3-6, 3-5).
Veto hallitsi avausjaksoa iskemällä heti avausvuorossa taululle 0-4 lukemat. Lyöjinä Matias Rinta-aho, J-P.Vainionpää ja Lauri Vihriälä. Kossun Marko Pelkonen ja Juho Hakomäki kavensivat tilanteeksi 2-5. Kossun takaa-ajo tyrehtyi kun Vainionpää iski Vedon kuudennen juoksun.
Toinen jakso eteni tasaisissa merkeissä eikä "turpakäräjiltä" vältyttty. Hakomäki tasoitti jakson 4.vuoroparissa 3-3, jonka jälkeen viimeisessä vuorossa Vedon Elmeri Anttila räväytti läpi kahden juoksun arvoisesti ja jakso päättyi 3-5 Vedolle. Kolmostilanteet menivät Vedolle 19-17.
SM-lopputurnaus pelataan 18.-19.3 Joensuussa.
La 18.3. Välieräottelu: Joensuun Maila – Vimpelin Veto 13.00 Välieräottelu: Sotkamon Jymy – Kouvolan Pallonlyöjät 17.00
Su 19.3. Pronssiottelu: Välierien häviäjät 13.00 Loppuottelu: Välierien voittajat 17.00
Hallitseva mestari Vimpelin Veto otti vahvan otteen Halli-SM-lopputurnauspaikasta lauantaina. Hyvällä ulkopelillä ja tehokkaalla sisäpelillä joukkue pehmitti Seinäjoen Jymy-Jussit 0-2 (0-1,1-6)
Jussit rakentelivat heti palottoman ajon, mutta vapaat lyönnit eivät pudonneet Vedon kenttään. Viimeiset lyönnit olivat laittomia, minkä takia tilanteessa ei nähty varsinaisia kotiutusyrityksiä. Lyönnit pyörivät kuitenkin perälle asti. Veto pyöritti tilanteen päälle yhtä nopeasti ja yritti aktiivisia, jotka JymyJussit selvitti. Seinäjoen kärki pyörähti myös toisessa vuorossa. Nyt Markus Hallasuon rajaleikkeestä syntyi palo, ja Aapo Hiltusen kumurayritys jäi kattoverkkoon. Vedon tasoittavan ensimmäisestä tilanteesta Miika Keski-Petäjä otti kärpäsen ja Janne Mäkelän hidastetun poimi ykkösvahti Tino Alaspää. Vedon pelinjohtaja Tomi Niskanen latasi kaikki kolmannen vuoron palot kakkoskärjelleen, jonka rakentamasta tilanteesta hallitseva vuoden pesäpalloilija Jukka-Pekka Vainionpää löi vastustamattomasti kumuran kakkosjatkeelle ja Olli Heikkala toi 0–1. Juoksu riitti jaksovoittoon, kun Seinäjoen viimeinen vuoro sotkeutui ykköskärjen kahteen paloon ja etenemisvirheisiin.
Toisen jakson alkuun Veto pääsi kakkospesän harhaheitolla johtoon. JymyJussien tasoittavan yhden palon kotiutusyrityksestä Mikko Kanala teki kakkosen kautta vuoron päättävät palot. Toisessa vuorossa Veto jäi yhteen yritykseen ja JymyJussit tasoitti jakson kahdella läpilyönnillä: Antton Peltomäki löi itsensä suoraan kakkoselle ja Viljo Sillanpään jatkelyönnin karattua kopparilta hän kiiruhti kakkoselta kotiin. Vedon vastaus oli samantapainen. Ensin Kanala eteni läpilyönnillä kakkoselle. Elmeri Anttila löi vaihdossa toisella laittoman ja yritti kakkospuolen läpäisyä viimeisellä. Se onnistui ja hallisäännön myötä Kanala toi johtojuoksun. Jatkotilanteista vimpeliläiset ratkaisivat pelin. Vainionpää pudotti kolmospuolelle väliin, Jere Saukko toi 1–3. Olli Heikkalan pamautus keskelle taakse tuotti kaksi juoksua lisää. JymyJussit eivät enää pystyneet viimeisissä vuoroissa kotiutustilanteisiin. Matias Rinta-ahon keskisaumalyönnillä Kanala kaunisteli loppunumeroiksi 1–6.
Veto voitti kolmostilanteet 18–7. Ykköspalkinnon sai sataprosenttisesti (7/7) vaihtotilanteet hoitanut ja kaksi tuonut Kanala. JymyJussien paras oli Atte Kantio (8/9). Sarjataulukossa joukkueet ovat tasapisteissä, mutta JymyJussit on pelannut kaikki ottelunsa, ja Veto kohtaa ensi lauantaina lohkon jumbopaikalla majailevan Koskenkorvan Urheilijat. Vimpeliläisille riittää lopputurnauspaikan sinetöimiseen yksi jaksotasapeli tai teoriassa jopa molempien jaksojen häviäminen yhdellä juoksulla.
Aleksi Lassilalle jatkosopimus Vetoon
Miesten Superpesiksen hallitseva Suomenmestari Vimpelin Veto on tehnyt jatkosopimuksen Aleksi Lassilan,19 kanssa. Uusi sopimus kattaa kaudet 2024 ja 2025.Lassila oli Vedon mestaruusjoukkueen avainpelaajia ja hänet valittiin kauden 2022 päätteeksi Vuoden parhaaksi Poikapesäpalloilijaksi.